Mintulla on tosiaan ollut (ja on kyllä vieläkin) juoksut, joten en oo hirveesti treenannut ainakaan koulun alueella, kun en niitä hajuja halua hirveästi muiden kiusaksi levitellä treenikentille :D Ja sitku ton kiinnostus herpaantuu tosi helposti juoksujen aikana.
Mutta ollaan me jotain tehty kuluneen viikon aikana. Maanantaina treenattiin jotain vartin verran tokoa parkkipaikalla. Mentiin seuruuta hihnassa, ilman hihnaa kävellen ja ilman hihnaa hölkäten. Paikkamakuuta, luoksetuloa, liikkeestä maahanmenoa ja liikkeestä seisomista, eli vähän kaikenlaista :D Hyppy tulee olemaan meidän seuraava haaste. Seuraaminenkin pitäis jotenkin saada kuosiin, nimittäin tuo ei seuraa kunnolla kävelyvauhdissa, hölkätessä sitä kiinnostaa selkeästi enemmän seurata :D
Tiistaina koulussa oli peruskoulutuksen käytännöntunteja. Tehtiin jäljet pellolle ja sitte treenattiin tokoa. Jälki tolla meni paremmin kuin koskaan ennen ja saatiin kehuja Mintun tarkkaavaisuudesta jäljellä. Munkin mielestä tuo meni tosi tarkasti, tuhina vaan kuulu ku piski porskuttaa menemään. Mutta tohelo tuo on edelleen :D Vaikka se tarkasti nuuhkikin, niin nameja jäi tosi paljon taas syömättä ja niitä sai taas vaihteeksi poimia jälkikäteen. Mutta kyllä tosta varmaan ihan näpsäkkä jälkikoira tulee <3
Toko-osuus meni meillä päin mäntyä. Ikinä ei oo ollu Mintulle niin vaikeaa mennä perusasentoon ja siitä maahan :D Aaargh, kuinka mulla meinaskaan palaa siinä pinna, mutta menihän se sitte lopulta <3 Paikkamakuuta siis otettiin ja tuo oli paikallaan tositositosi hyvin, palkkasin sitä vaan normaalia useammin, koska epäilin että sillä ei kauan kiinnostus pysy juoksujen takia jollen käy palkkaamassa :D Niin ja sitten meillä oli ohituksia silleen, että oltiin ringissä ja jokanen vuorotellen pujotteli ringin ympäri muiden koirien välistä. Me saatiinkin ekana lähteä kiertämään ja tuohan kulki melkeen joka välissä nenä maassa kun hajut oli niin paljon mielenkiintoisempia kuin minä tai nami, että se homma ei menny ihan putkeen :D Jos tuolla ei vaan olis ollu niitä juoksuja, niin meillä ois varmaan menny tosi paljon paremmin, yhyy. Mutta sitten kun muut kiersi, niin Minttu tarjosi tosi loistavasti katsekontaktia ja vähän vaan vilkuili kun toinen koira ohitti, aijai se oli niin mahtavaa <3 Tuohan ei siis oo koskaan ennen tarjonnu katsekontaktia kovin itsenäisesti ja innokkaasti :D Sit meillä oli ohitustilanteita silleen, että mentiin kahteen riviin toisia vastakkain ja limittäin ohitettiin toisen rivin koirat. Se meni ihan hyvin, paitsi tuo kulki taas nokka maassa D: Mutta vaikka mulle jäi aika huono maku suuhun tuosta toko-osuudesta, niin nyt kun sen näin ylös oikein kirjotti, niin eipä se niin huonosti näköjään mennytkään :D
Keskiviikkona mua ja Teijaa pyydettiin aksatreeneihin ja mähän olin silleen heti hirveellä tohinalla ja innolla menossa. Olin ihan että "Jes! Vihdoin saan tänkin harrastuksen jotenki käyntiin!" ja sitten todellisuus kalautti mua isolla tiiliharkolla päähän ja muistutti että Mintulla on ne pirun juoksut, niin eihän me voida mihinkää treenikentälle mennä. R.I.P Aksatreenit </3 Mutta kävästiin me tavallaan niissä treeneissä, paitsi että mä vaan kuvasin Siidua, kun Teija meni sen kanssa tottista, samalla kun toisella kentällä kasattiin agilityrataa :D Mutta tulipahan taas todettua, että Siidu se vasta näpsäkkä piski onkin <3 Niin mahtavan näköstä meininkiä niillä, että saatoin sulautua aika hyvin sinne nurmikon sekaan kun olin ihan kateudesta vihreä :D
Samana keskiviikkoiltana vähän aktivoin Mintun aivoja tempuilla ja pienellä tokoharjottelulla sisätiloissa. Mä olin jo pitkän aikaa halunnu opettaa sille uuden tempun ja sain sellaisen sitten opetettua. Ihan vahingossa tuli keksittyä, kun ajattelin, että otetaanpa vähän peruuttamista. Kävelin siis Minttua kohti ja siinä vaiheessa sen ois pitäny peruuttaa, mutta tämän neitihän päättää hypätä mua vasten ja minä jatkan kulkemista ja koira peruuttaa seisten mua vasten :D Se näytti vähän niinku tanssimiselta, niin käskysanaksi muodostui "samba".
Torstaina koulun jälkeen mun matkani suuntasikin kotia kohden ja sinä päivänä en tainnukaan tehdä oikeastaan mitään ton koiran kanssa. Oltiin vaan ja nautittiin kotona lekottelusta <3
Perjantaina päätin tehdä jäljen takapihalle. Toitotin jo ennen ulosmenoa itelleni, että muista katsoa tuulensuunta, muista katsoa tuulensuunta, muista katsoa tuulensuunta.... No enhän mä sitä muistanu vaan summamutikassa aloin tekemään jälkeä ihan vaan johonkin suuntaan. Muutaman metrin jälkeen sitten tajusin, että olin menny jo aivan liian lähelle keskellä meidän takapihaa pönöttävää huvimajaa ja totesin, että on vaan pakko kääntyä Mintulle aivan liian jyrkästi. No loppujälki oli kohtuu suora, vähän tein kaarteita. Loppuun laitoin pienen kupin, jossa oli nappuloita, kun Minttu ei oo ennen ikinä tajunnu, että jälki päättyy siihen missä on iso keko nameja, vaan piskihän pyrkii jatkamaan. Joten toivoin että kuppi tekis siitä selkeemmän. Kauan ei se jälki siinä vanhentunu, vaan aikalailla suoraan jäljen teon jälkeen hain koiran. Rauhotin ennen jälkeä ja sitten osotin jälkeä ja tuohan söi siinä alussa olevan namikasan. Niiden syöntien jälkeen se oli ihan hukassa muutaman hetken ja meni lopulta muutaman askeleen eteenpäin, sitten se yllättäen nostikin pään ylös ja vaan seisoskeli ja tuijotteli tylsistyneenä ja selkeästi sano mulle: "Ei v***u kiinnosta, jäljestä ihan itte.". No tovin oottelin, että josko se ny kumminki alkais taas nuuhkia, niin eihän se niin tehny, joten osotin jälkeä uudestaan. Taas se meni muutaman askeleen eteenpäin ja taas se nosti päänsä ylös ja vaan seisoskeli siinä ku patsas :D Täs vaihees tajusin, että käytin ihan vääränlaisia nameja ja tuota ilmeisesti kiinnostaa vaan sellanen superherkku kuin nakki. No vielä muutama askel päästiin etenemään ja sitten sivusilmällä näin, että joku musta mötikkä juoksee meidän pihan viereisellä pellolla. Katoin tarkemmin ja voi kuinka kiire siinä mulla tulikaan kun tuli hoksattua että sehän on naapurin leikkaamaton uroskoira vapaana juoksentelemassa :D Kiireesti ryntäsin mun juoksuisen piskin kanssa sisälle ja niin jäi jälki ja namikippo takapihalle :D
Lauantaina ei sitten tehty taaskaan mitään ja leikin vain meidän uuden perheenjäsenen kanssa <3 Tai no onhan tuo penska ollu meillä jo viikon verran, mutta en mä olekaan sitä niin usein nähnyt noiden kouluviikkojen takia. Ja ai että kun nuori mies oli viikossa kasvanu <3
| Uusi perheenjäsen, Eelis |
Ensi viikkoon siis! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti